I haven't had the time to go to my studio cos I have a steady job. The silence at work has made extensive art theoretical studies possible. I thank my employer for paying for my mental growth. I've been reading Michael Fried's Art and Objecthood and Kandinsky's Concerning the Spiritual in art. Although Kandinsky's book was written in 1910, a hundred years ago, it can still concern a contemporary reader. Kandinsky writes mostly about color, form and the "vibrations of the soul" that they cause in a viewer. Art must be born from inner necessity and the form must follow this necessity. Even if the form was ugly the inner necessity of the piece transforms the superficial ugliness to beauty. Who has considered lines as intermediates for emotion? Kandinsky possibly, in his book Point and Line to Plane. Everybody knows they effect a viewer similarly, in black and white too. East Asian painting is perhaps known as the art of the line. Kandinsky's approach to spirituality is refreshing: how many contemporary artists consider art as a way to spiritual growth? How many contemporary art critiques consider it? When I begun my formal art studies I saw art as a way to spiritual growth. My view got eventually real. I did the same thing with zen. Same thing again. They both can accommodate it, but as we are all human beings, sometimes we can venture to bad paths with ourselves. There is no foolproof formula for spiritual advancement. It takes a spiritual genius to form your own spiritual path all alone. Actually, I don't think it's even possible without any help from somebody or someone(s). I recommend groups and teachers to everyone interested in healthy spiritual work. What is spirituality anyways? I'd think contemporary art usually considers the psychological. What is the difference with spiritual and psychological? Is there any difference, or should there not be any difference?
I'll add a pic tothis post, cos a colleague of mine said that there should be more pictures in this blog.
Työhuoneelle asti en ole päässyt, koska olen ollut töissä. Haluja on. Työpaikan verkkaisuus on mahdollistanut laajat teoriaopinnot työnantajan kustannuksella. Kiitän maksajaa. Olen lukenut mm. Michael Friedin Art and Objecthood -kirjaa. Viime päivinä olen lukenut Kandinskyn kirjaa Taiteen henkisestä sisällöstä. Vaikka kirja on kirjoitettu v. 1910, eli sata vuotta sitten, on se edelleen ajankohtainen. Kandinsky käsittelee lähinnä värejä, muotoja ja niiden aikaansaamia "sielullisia värinöitä". Taiteen tulee syntyä sisäisestä välttämättömyydestä, ja muodon tulee noudattaa sisäistä välttämättömyyttä. Vaikka muoto olisi ruma, sisäinen välttämättömyys kaunistaa sen. Kukakohan käsitteli viivoja tunnetilojen välittäjänä? Kandinsky kirjassaan Point and Line to Plane. Kuka muu? Tunnettuahan se on, että mustavalkeat viivat vaikuttavat katsojaan samoin. Itä-Aasian maalaustaide tunnetaan kai viivan taiteena. Kandinskyn suhtautuminen taiteen henkisyyteen on tuoreuttava: kuinka moni taiteilija lausuu nykyisissä Artist's statementeissään että taiteen tulee olla henkisen kehittymisen väline? Kuinka moni taidekritiikki sitä käsittelee? Kun aloitin taideopiskeluni, näin taiteen henkisen kehittymisen välineenä. Realiteetti avautui myöhemmin. Aloitin zen-harjoitukseni henkisen kehittymisen vuoksi, mutta taas silmäni ovat avautuneet ajan kuluessa. Molemmat antavat siihen kyllä mahdollisuuden, mutta koska ihmisiä olemme, mennään välillä pahasti metsään. Henkiseen kehitykseen ei ole mitään sata varmaa kaavaa. Vaatii lähes henkisen neroutta, jotta pystyy yksin kehittämään nollasta oman "henkisen tiensä". Enpä usko että se on edes mahdollista. Suosittelen kaikille erilaisia ryhmiä ja opettajia, jotka tukevat omaa henkisyyttä ja sen tervettä kehittymistä. Mitä yleensä on henkisyys? Mielestäni nykyään henkinen taiteessa on ennemminkin psyykkistä taiteessa. Onko niillä jotain eroa, vai onko eroa turha tehdäkään? Tällasta.
Lisään blogiin kuvan, kun työkaveri valitti että blogissa on liikaa tekstiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti